Välikauden muistiinpanoja, henkilökohtaisia

(Mid-term personal notes. This time only in Finnish, sorry.)

Olen ollut pitkään hiljaa täällä. Syksy on ollut koetteleva. Se että lapsi muutti pois kotoa (niin hyvä asia!) käynnistikin ennalta-arvaamattoman vyöryn tunteita. Luopumista, surua. Masennusta, joka ehkä vähitellen alkaa hellittää: valoa näkyvissä. Minusta tuntuu, että kun vihdoin tupsahdan ulos tästä tunnelista, olen myös kuin syntynyt uudelleen uuteen vaiheeseen elämässä. Toivon niin.

Viikonloppuna Oulussa toteutui Muu ry:n taiteesta kirjoittamisen työpaja, jossa minulla oli ilo toimia yhtenä ohjaajana. Omaa puheenvuoroani varten hahmottelin myös omaa kriitikkohistoriaani sekä sitä, miten kirjoitan. Muistiinmerkinnät jälkimmäisestä puhuin ensin itsekseni ääneen sanelimelle yhtenä iltana nukkumaan mennessäni. Ohessa litteroituna teksti, jonka luin ääneen osana puheenvuoroani.

-

ajatellaan perusnäyttelyä galleriassa, yksityisnäyttelyä tai taiteilijaryhmän näyttelyä, ei valtavan suurta esim. museonäyttelyä, koska niissä pitää toimia eri tavalla, järjestelmällisemmin kirjata ylös asioita

katselen kiertelen ensin ihan noin vaan, ilman mitään papereita, kattomatta nimiä tai muitakaan tietoja. sitten teen uuden kierroksen nimien kanssa syventyen teoksiin tarkemmin.

tässä on paljon intuitiivista, annan mielikuvien tulla ja havainnoin niitä. jos näyttelyssä on dokumentaarista materiaalia, tutustun siihen enemmän imusienen kaltaisesti kuin hirveän tarkasti analysoiden.

taiteilijataustastani johtuen varmaan erilaiset välineisiin ja materiaaleihin liittyvät valinnat ja liikeet kantavat mulle aika paljon informaatiota. koko tekemisen tahti.

ryhmänäyttelyissä aika nopeasti alkaa hahmottua myös erilaisia yhteyksiä, joita syntyy teosten välille – toki myös eroja – mutta kirjoittamisen kannalta yhteydet ovat mielenkiintoisempia, erityisesti ne, jotka ovat syntyneet tarkoittamatta ja toisistaan tietämättä. usein ne voivat sisältää jotain olennaista ajasta.

laajoja museonäyttelyitä pitää tarkastella myös kuvitteellisesta lintuperspektiivistä, että näkisi metsän puilta tai kuin maapallon yöpuolen valovitjoin linkitettynä.

näyttelyn katsomisvaiheessa en yritä kuitenkaan kauheasti ajatella mitään. näyttelyn katsomisen ja kirjoittamisen välissä alitajunta työstää asioita.

jos näyttelyssä on ollut jokin todelliseen tapahtumaan, paikkaan tai henkilöön viittaava yhteys, saatan viettää kaiken mahdollisen ajan taustatietoja tonkien (onneksi on internet). ei tämä tieto mahdu kuin korkeintaan pisaroina pieneen kritiikkiin, mutta on mukavaa, että se on olemassa.

kirjoittamisen vaihe:
kirjoitan yleensä aika nopeasti ja intensiivisesti
ajattelen vasta sitten kuin kirjoitan
kun aloitan, en vielä tiedä mitä ajattelen
aina on aloitettava vähän kuin nollasta

luen tekstiä ääneen
tahdon että siinä on rytmi
että se tuntuu hyvältä suussa
että se on mun kieltä

-

Kuvassa installaatioksi yhteen koottuna erilaisten teosteni osasia ehkä noin vuodelta 1998. Itseasiassa tunnistan tuossa joukossa sellaistakin, mitä olen tehnyt juuri raskaana ollessani odottaessani ainokaistani. Niin elämä kulkee, sen erilaiset vaiheet. Nyt tämä kuva tuntuu minusta yhtä aikaa kaukaiselta ja kiinnostavalta.






Kommentit